Syyslomalla koko poppoo, ja tarve onkin. Hankerahahakemuksen kirjoittamisprosessi saatiin syyskuussa päätökseen ja nyt odotellaan, saadaanko rahoitusa vai ei. Viime aikoina on kulutettu eniten aikaa jokaisen hahmon henkilökohtaisiin treeneihin, ja lisää vielä tulee. Aikaahan se vie, mutta tähän mennessä hyväksi ja tarpeelliseksi havaittu kaksituntinen! Ja toisaalta, itse ainakin mieluummin pidän vaikka viidet sellaiset treenit päivässä kuin lojun kotona yksin.
Ensimmäinen näytelmän biisi on "valmis". Teoriassa sanat on, rakenne on ja sävel on, mutta kaikki on yhä niin auki, että eihän sitä koskaan tiedä vaikka koko kohtaus otettaisiin pois. Ohjaaja-gurumme Riitta sanoi näyttäessämme hänelle ensimmäistä versiotamme kässäristä, että meidän täytyy vain oppia sietämään keskeneräisyyttä. Tottahan se on, eikä näytelmä välttämättä koskaan tule absoluuttisen muuttumattomaksi. Toisaalta ainainen keskeneräisyyden paine ahdistaa, mutta toisaalta se myös antaa aikaa: vielä ei kannata lyödä mitään lukkoonkaan.
Lukkoon lyömättömyydestä puheen ollen... Olimme Rikun ja Fridan kanssa viikko sitten mökillä viimeistelemässä käsikirjoitusta. Eihän se valmiiksi tullut, mutta paljon saimme aikaan! Yhtäkkiä seinällä, jolla kaikki kohtauksemme olivat jokainen omalla A4:llaan, oli uusi tyhjä paperi eli uusi kohtaus. Kihelmöi, teki mieli improta ja kirjoittaa se heti valmiiks. Aivan kuin jokin palikka olisi loksahtanut paikalleen eikä tekeminen ollut enää saman vanhan varmistamista uudestaan ja uudestaan. Tällaisia hetkiä kirjoittaminen kai on, aina kun jotain uutta syntyy niin vanhakin näyttää paremmalta.
Tällaisia mietteitä teille tarjosi,
Anna
PS: Lomailun lomassa kannattaa myös käydä lukemassa, mitä Riku on kirjoittanut Nuorisoseurojen valtakunnalliseen ohjaajablogiin!
