Mitä tapahtuu EMPTYn jälkeen?

Tänään on juhlapäivä.

Päivälleen vuosi sitten 14 nuorta sai sähköpostin, joka alkoi: "ONNEKSI OLKOON! Olet mukana EMPTY:ssä – Ei Mitään Postmodernia Taideshaissea  -Yhteisössä!". Kolme kuukautta aikaisemmin lähtölaukauksensa saanut prokkis alkoi elää ja hengittää.

Matka on ollut uskomaton, päivämäärät vilisee mielessä: ensimmäinen tapaaminen latoteatterin pihassa 13.8.2012 ja kaiken alku - mökkiviikonloppu Uuraisilla 14.9.-16.9.2012. Harjoituksia Monikulttuurikeskus Gloriassa, Veturitallien Siperiassa, Matara-salissa, kerrostalon ryhmätilassa, latoteatterin pellolla, yksiön lattialla - ja tietenkin Teatteri Miilulla. Ensi-ilta 26.1.2013 ja näytöskausi, joka loppui 23.2.2013. Jyväskylän Nuorisoteatteritapaaminen 18.2.2013, johon saatiin paikalle kansanedustaja, läänintaiteilija, kaupunginteatterin teatterikuraattori ja muita tekijöitä nuorisoteatterikentältä.

Käytiin Saarijärvellä 23.3.-24.3. Teatris-alkukatselmuksessa, päästiin eteenpäin, käytiin Helsingin Teatriksessa 25.5.-26.5. Jyväskyläisestä kellariteatterista Musiikkitalon Sonore-salin lavalle. Nuoret teatterinharrastajat olivat tunnin musikaalitähtiä.

Ryhmästä tuli jengi, posse ja perhe. EMPTY-kommuunit ovat tavallisia ja kuuluvat jo nyt kesän 2013 muistoihin. Pitkään haaveiltu ladossa yöpyminenkin on toteutettu.

Keski-Suomen Nuorisoseurojen Vuoden teatteriteko. Esko-ehdokkuus.
Eihän tällaista prokkista tule enää koskaan.

Onneksi tähtiin on kirjoitettu vielä kaksi EMPTY-kokemusta. Teatriksen raadissa istunut ja Minne huuto ei kanna -musikaalista innostunut Sinikka Sokka tulee vapaaehtoisesti pitämään työpajan teatterilaulamisesta meidän ryhmälle syyskuussa. Ja Teatriksesta saatiin Veikkauksen stipendi: emptyläiset lähtevät Veikkauksen kustantamalle musikaalireissulle Tampereelle lokakuussa.

Kolme ryhmästä lähtee vaihtoon: suuntana on Jenkit, Belgia ja Britannia. Edessä on teatteritaukoa ja uusia teatteriprokkiksia. Suurin osa ryhmästä on jo jatkanut Kulissi-taivaltaan latoteatterissa joko lastenmusikaali Intiaanilegendassa tai nyt pyörivässä Pieni Kauhukauppa -musikaalissa. EMPTY-joukosta löytyy molempien musikaalien pääparit: John Smith ja Pocahontas, Audrey ja Seymour - toki tuplamiehitettyinä. Allekirjoittanut soittaa bassoa ladon turvallisessa miljöössä. Frida on Tanskassa töissä.

EMPTY-hankkeen loppuraporttia tehdessä mennyt vuosi pyörii mielessä rikkaana ja opettavaisena. Ja onneksi jatkoa on luvassa: ryhmän varttuneempaan osaan kuuluva Niina Kupari, 20, lähtee edellisvuoden ohjaajakolmikon tapaan kokeilemaan siipiään nuorten ryhmän ohjaajana. Ja nehän siivet kantaa ihan varmasti. Esikoisohjaus siis taas tulossa.

Kaiken keskellä vallitsee kuitenkin epävarmuus: rahaa ei edelleenkään ole, eikä tilakysymys tunnu olevan ratkennut. Tekijöitä ja intoa on, ja deja vun lailla ilman markkinatalouden rattaita kulissien takana alkaa taas syntyä jotain uutta - teatteria, musiikkia, tanssia. Joku uusi täydellä sydämellä tehty nuorten ikioma kantaesitys.

Riku

JYVÄSKYLÄN NUORISOTEATTERITAPAAMINEN – KOONTI

Järjestimme nuorisoteatteritapaamisen maanantaina 18.2.2013. Tapaamisen taustalla oli vetämämme Youth in Action –hanke EMPTY (Ei Mitään Postmodernia Taideshaissea –Yhteisö), joka tuotti talvella 2013 Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi Ry:lle nuorten oman Minne huuto ei kanna –musikaalin; kyseessä oli perinteisen kesäteatterin pilottiproduktio. Nuorisoteatteritapaamisen aiheet käsittelivät hankkeen päätavoitteita – mm. jatkuvan nuorisoteatterin turvaaminen Jyväskylässä.

Nuorisoteatteritapaaminen alkoi aamupäivällä Teatteri Miilun tiloissa musikaalin esityksellä. Iltapäivällä siirryttiin Jyväskylän Veturitalleille paneelikeskusteluun, jonka tarkoituksena oli herätellä keskustelua Jyväskylän nuorisoteatterikentästä ja sen tilasta.  Tilaisuus oli vapaamuotoinen ja siellä oli vain yksi sääntö: ei jargonia. Puhutaan niin, että kaikki ymmärtävät! Alla tiivis esittely paneelikeskustelussa käsitellyistä aiheista.

- Riku Mäkelä, Anna Huotari ja Frida Rajaniemi / EMPTY-hanke -

PANELISTIT ESITTÄYTYIVÄT

Antti Suora edustaa Jyväskylän seudun kansalaisopistoa. Mukana sekä harrastajana että ammattilaisena teatterissa, yhdistyksissä organisoijana sun muuta. Myös Kulttuuriklubi Siperian alkuvaiheissa ollut mukana.

Antti Niskanen JKL kaupunginteatteri, teatterikuraattori. Välillä luokanope, ollut 20 vuotta näyttelijänä, nykyään myös organisoijana.

Pasi Saarinen Nuorten kulttuurin läänintaiteilija sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja.

Eila Tiainen VAS kansanedustaja. JKL kaupunginteatterin iltanäyttelijänä sekä harrastanut teatteria. Ollut myös K-S taidetoimikunnan puheenjohtaja. Nyt myös Kansallisteatterin eteenpäinviejä.

Tiina Ahtonen, Kulttuuriklubi Siperia. On teatteritaustaa kerhoista. Kulttuuriyhdistys Väristys edistää nuorten kulttuuriharrastamista.

Tanja Räty JKL kaupungin nuorisopalvelut Veturitalleilla. Tekee töitä esim. Nuorisovaltuuston kanssa.

Riku Mäkelä (EMPTY) toimi paneelin puheenjohtajana, Anna Huotari (EMPTY) sihteerinä.

PASI SAARISEN KOONTI NUORISOTEATTERITOIMINNASTA

Kolme sektoria:

1. Nuorten omaehtoinen toiminta (esim. EMPTY)

2. Taiteen perusopetus (esim. Kansalaisopisto)

3. Ammattitaiteilijat nuorten kanssa (esim. Siperia)

KOORDINOINTI JA KUNNAN ROOLI

Miten nuori löytää ryhmän? Miten ryhmä löytää nuoret? Pohdittiin, miksi toinen ryhmä täyttyy ja toinen ei käynnisty osallistujien puutteen takia.

Nuorisoteatteri on nivelvaihe lasten ja aikuisten ryhmien välissä – nuorten vaikea päästä mukaan aikuisten ryhmiin oikeisiin ja haastaviin rooleihin

Onko ryhmiin helppo tulla?

Koulut todettiin huonoksi vaihtoehdoksi aloittaa teatteriharrastusta – nuoren päästävä harrastamaan ilman koulussa vallitsevia rooleja ja työilmapiiriä

Pohdittiin, kannattaako kaupungin tarjota rahaa, että ryhmä voi maksaa tilat (vuokra) vai tarjota itse tilat?

Voiko kunta hoitaa koordinointia?

Kaikki kiinnostuneen nuoret yhteiseen draft-tilaisuuteen. Tilaisuudessa alkusyksyllä kokoontuisi eri ryhmät vetäjineen – harjoitustilat- ja ajat olisi tiedossa ja nuoret pääsisivät näkemään eri vaihtoehdot; ryhmien vetäjät pääsisivät kontaktiin nuorten kanssa.

Kuka hoitaa koordinointia?

Pasin ehdotus: kaupungin palkattu työntekijä – jos toimii hanke-rahalla, niin jatkuvuus kärsii

Koordinaattorin on tunnettava nuorisoteatterin kenttä

Nuoret ei osaa hoitaa byrokratiaa, ryhmillä oltava aikuinen / ammattilainen tukemassa

Kulttuurisella nuorisotyöllä oltava ammattilainen ohjaamassa ryhmää

Tappiotakuu

Nuoret saa tehdä teatteria pienellä riskillä, ilman luovuutta rajoittavaa pelkoa taloudellisista tappioista

Tuomas voi järkätä teatteri-teaser-tapahtuman Veturitalleille.

Pasi voi koollekutsua vuoden toisen Nute-tapaamisen

TILAKYSYMYS

Veturitalleista hyvä esitystila?

Pohdittiin, onko black box hyvä ja tarkoituksenmukainen vai ei

Muut tilat, museo, kirjasto, pohdittiin miten niitä voisi käyttää

à Jos ei ammattiohjaajia, niin muiden tilojen käyttö vaikeaa

à Black box on ajaton ja monikäyttöinen – nuorille harrastajille myös tunne siitä, että on teatterilavalla

Koordinaattori, niin että Veturitalleilta pääsisi moniin eri paikkoihin esim. kirkkopuistoon tai vaikka sinne museoon esiintymään – Veturitallit olisi keskus

Mahtuuko Veturitalleille kaikki halukkaat ryhmät toimimaan?

à Muitakin harjoitustiloja kuin Siperia.

Veturitallit on puhdas ja hyvä tila, jee!

à Veturitallit hyvä satsaus, siitä vaan vieläkin parempi.

Verhot kiertämään ja hankkii valokalusta, nouseva katsomo. Siperiasta / Kisko-klubista hyvä tila teatterille.

NALLE KIERTÄÄ – MIKÄ ON SEURAAVA LIIKE?

Antti N:

Aikoo vahvistaa taustatukea nuorisoteatterille ja toimia kummin oloisesta, kun sitä tarvitaan. Lupaa selvitellä suurta tuloillaan olevaa hanketta.

Tanja:

Selvittelee Kisko-Klubin mahdollisuuksia (valot, verhot..)

Tiina:

Mukana taustavoimissa Tuomaksen NYT-hankkeessa. Talon yhteisessä teatteriesityksessä myös mukana.

Pasi:

Nuori kulttuuri aluetapahtuma. Toukokuun teatteritapaaminen Antti Niskasen kanssa järjestelyissä. Seuraavan nute-tapaamisen koollekutsuminen.

Antti S:

Jatkaa Kansalaisopiston toimintaa, yrittää saada Palokkaan ja Tikkakoskelle ryhmät.

Oppimispolku - kuvapostaus

Tässä vielä Saarijärvellä tehdyn monta metriä pitkän oppimispolun helmiä.

Oppimispolku muodostuu.

Lokakuussa 2012 lähetettiin pitkään puurrettu hakemus CIMOlle...

... marraskuussa saatiin tieto, että hakemus meni läpi ...

... joulukuussa  tämä kolmikko kävi hankekoulutuksessa ...

... ja koko EMPTY olikin lopulta todellinen dream come true.

Nuori ryhmä oppi matkan aikana pal-jon! ::

Tämä oppiminen oli osoitettu näytöskaudelle. Eli ammattilauluntekijältä saatu palaute musikaalista avasi silmät tärkeälle oppimisen kohteelle!

Teatterireissujen järjestäminen oli ohjauskolmikolle suuri oppimisen paikka.

Ohjaajat kuuntelevat nuorten palautetta toiminnastaan keskittyneenä ja ... reissusta väsyneenä?

EMPTY-perhe kokoontui jälleen - vol.2

EMPTY-kuvapostailu jatkuu. Saarijärveltä tultiin lauantai-iltana Lanneveden Sampolaan yöksi. 60-päinen nuorisoteatterijoukko yöpyi liikuntasalin lattialla. Ei voinut olla muuta kuin ylpeä meidän porukasta - ennen kuin nukahdin klo 23 jälkeen, oli koko porukka jo liikuntasalin nurkassa nukkumassa! Tämän porukan kanssa on kyllä täys luotto lähteä Helsinkiin :)

EMPTY (Ei Mitään Postmodernia Taideshaissea -Yhteisö) on Youth In Action -rahoitteinen hanke, nuorisoaloite, jonka tiimoilta pidettiin hankepäivä sunnuntaina Sampolassa. Päivän ohjelmaan kuului omien nuorisoaloitteiden suunnittelua, oppimispolun tekoa ja palautteenantoa. Tässä päivän kuvasatoa:

Hankepäivä alkaa Sampolassa. Nuoret suunnittelevat omia hankkeitaan ja Anna-ohjus valmistelee oppimispolku-aikajanaa.

Sanni, Eeva ja Laura suunnittelevat omaa hankettaan. "Dokumenttiprojekti Kirsikkapuu" lähettää nuoria ihmisiä oppimaan eri kulttuureista.

Hankepäivä oli ennakko-odotuksissa EMPTY-aikakauden tylsin päivä - ja sitä se ei ollut! Esitellyt hankkeet olivat loistavia ja porukka kuunteli ja kyseli tarkentavia kysymyksiä kärppänä. Tarkkana kuin porkkanat. 

Niina, Niko, Joel ja Veera esittelivät Happy Together -lapsikuoron. Tästä saisi mainion nuorisoaloitteen Jyväskylään!

Happy Together -lapsikuorossa jokainen saa tulla laulamaan.

Lotta, Aarni ja Mia esittelivat Lila-nuorisoaloitteen. Lila-hankkeessa halutaan saada aikaan keskustelua sukupuolineutraaliudesta.

Hankeidea oli niin hyvä, että Niko Nuutinen-Miettisellä meni pasmat ihan sekaisin.

Hilda, Vertti ja Petra esittelevät hanketta STIL - Salapoliisin Työssä Ihmisen Luonne. Aivan huikaiseva idea! Tämä hanke sai koko porukan innostumaan: teatteriesitys, joka kiertää sairaaloissa, vanhainkodeissa, päiväkodeissa. Yleisö saa osallistua, laittaa esityksen poikki, käydä näyttelijöiden seassa etsimässä johtolankoja. Osallistavaa teatteria, vanhus-, lapsi- ja/tai sairaalatyötä!

Olen ylpeä koko meidän porukasta. Nuoret tarttuvat toimeen asiassa kuin asiassa niin ponnekkaasti, että ei voi kuin seurata hämmentyneenä vierestä. Sen osoitti tämä omien hankkeiden suunnittelu, joista toivottavasti saadaan vielä kuulla. Tämän blogipäivityksen kirjoitti leirinjohtaja, joka on niin gangsta, ettei sille kannata ryppyillä.

T. Riku

EMPTY-perhe kokoontui jälleen - vol.1

Minne huuto ei kanna -musikaalia esitettiin 23.2. asti Teatteri Miilussa. Sen jälkeen oli luvassa kuukauden tauko, kunnes 22.-24.3. EMPTY-perhe lähti seikkailulle Saarijärvelle! Nuori kulttuuri -aluetapahtumasta oli tuomisina paljon muistoja ja valinta Teatriksen päätapahtumaan Helsinkiin 24.-26.5. Allekirjoittanut eli leirinjohtaja Mäkelä avaa nyt teille Saarijärven reissua kuvin ja sanoin.

Matkaan lähdettiin Jyväskylästä klo 6.30. Väsymys painoi yhden jos toisenkin silmää. Kyllä jäi mieleen se hetki, kun klo 6.00 kannettiin valomies-Juhan kanssa pleksiä ja telineitä latoteatterin hankisessa pihassa. Unohtui muuten mutterit, niin mentiin sitten esitys ilman pleksiä. Hyvä että se oli kuitenkin mukana...

Pitkin päivää nähtiin useita nuorisoteatteriesityksiä. Jo aamusta kunnon päiväpuhteen tehnyt perhe lepäsi välillä EMPTY-kasassa eli kalanruodossa. Kyllähän siinä kelpaa. 

EMPTY-perhe ehti päivän aikana myös luokkakuvaan. Ei muuten naurata.

Minne huuto ei kanna.

Ohjaajista kaksi - Anna ja Riku hämmentyy. Kun esitys oli ohi ja järjestelyt takana, niin vastuullisilla ohjaajillakin jo vähän helpotti. Ei mennyt ihan kaikki kuin strömsössä, mutta tässä sitä on hyvä opetella!

Laura, 21, ja Jolle, 15, ovat tovereita.

Blogipäivittely jatkuu tuota pikaa EMPTYn Suuren Hankepäivän tiimoilta!

Kevätterveisin,

Riku

Tämäkö oli se Rouvan uni?

Torstain esitys meni hyvin, se oli myös ensimmäinen esitys jonka jälkeen pyyhin meikit kokonaan pois. Sitten yhtäkkiä yleisöä alkoi valua uudestaan sisään ja muistin, että meillä olikin kaksi esitystä tänä päivänä. Kukaan ei vain ollut muistanut sanoa siitä / muistanut itsekään, joten hämmennys oli suuri. Panikoin, koska minulla oli aikaa meikata uudestaan noin 5min (kun normaalisti menee se tunti), ja kuulin jo kuinka bändi aloitteli prologin ahdistavan taustamusiikin soittoa. Katsoin itseäni peilistä, enkä saanut mitään aikaiseksi, kiire ja paniikki vain kasvoi.

Yhtäkkiä ensimmäinen kohtaus oli jo ohi, ja toinen kohtaus lopuillaan, enkä vieläkään ollut saanut naamaa kuntoon, seisoin edelleen vessassa, mutten enää edes nähnyt kasvojani peilistä ja maskeeraaminen oli mahdotonta. Tiesin, että kohta olisi pakko olla lavalla - Rouvan uni. 

Kuulin Rikun äänen lavalta, tai Rikun äänen joka matki jonkun vanhan naishenkilön ääntä ja mietin, että mitä ihmettä tuuraako se mua, vai mitä se tekee?? Tän jälkeen on hetken hämärää, ja seuraava asia jonka muistan on se, kun istun takahuoneessa, ja katson lavalle jotain kohtausta, jota en tunnista. Ainoa asia mitä lavalla pistää silmään on se, että kaikki tietää, että koko näytelmä on pilalla, eikä kukaan jaksa enää keskittyä. Juoksen takaverhoihin, ja yht'äkkiä tajuan olevani Keltinmäen koulun liikuntasalin lavalla, verhojen takana. Siellä on myös Aarni, joka oli ilmeisesti myöhässä kohtauksesta, joten tönäisin hänet lavalle. Sitten käännän pääni, ja nään kun bändi astelee rappuja ylös lavalle, ja tajuan, että oli vielä väliaika?!Mitä ihmettä tapahtuu?? Ei meillä oo väliaikaa.

Juoksen takaisin takahuoneeseen (ollaan taas Miilulla), jossa on Veera, Eeva ja Hilda. En muista nähneeni muita. Paitsi yhden katsojan, joka hieman naurahtaen sanoi, että näytelmä on ihan surkea, yrittäisitte edes. Sitten oltiin taas kohtauksessa, minä edelleen takahuoneessa, kaikki olivat lavalla taas ihan kuin kurittomat kolkkiluokkalaiset, jotka eivät jaksa innostua mistään, eivätkä kehtaa muuta kuin seistä paikoillaan yleisön edessä, koska "jos teet noin, saat kuulla siitä vielä yläasteellakin!" Se ahdistus mikä tässä kohtaa velloi sisälläni, oli sanoinkuvaamaton. Oikeastaan voisi puhua myös raivosta. En ollut pitkään aikaan ollut niin vihainen, että kanssanäyttelijäni olivat aivan hukassa, eivätkä edes yrittäneet saada hommaa toimimaan. Yleisö oli kuitenkin edelleen paikalla, eikä kukaan ollut poistunut kesken esityksen. 

Sitten näen ja ennenkaikkea kuulen, kun Eeva ja Veera, lavalla, yleisön edessä, kesken kohtauksen, alkavat pelleillä sillä että miten paskasti tää nyt meneekään. Kaikki laulut muuttuivat Jeeeeejeeeeee-versioiksi, KESKEN KOHTAUKSEN, YLEISÖN EDESSÄ?! Olin niin vihainen. En voinut muuta kuin odottaa kohtauksen loppumista, jonka jälkeen Veera ja Eeva tulivat takahuoneeseen ja kysyin, että mitä ihmettä te touhuatte? En muista enää mitä kaikkea saarnasin, mutta itku kurkussa huusin, että te teette kaikesta vielä tuhat kertaa pahempaa. Eeva huusi takaisin, että ymmärtää kyllä, mutta ei tästä enää huonommaksi olisi voinut mennä, joten ihan sama mitä siellä lavalla enää tekee. Viimeisenä muistan vaan häpeän, ahdistuksen, vihan, ja epäuskon tunteen. Katastrofi.

SITTEN HERÄSIN JEEEEJEEE 

Mun ensimmäinen Minne huuto ei kanna -painajainen oli siinä, ja tais olla ensimmäinen EMPTY-uni ylipäätään. Hyi, ahdistaa vieläkin kun ajattelen. 

Onneksi asiat ei oikeasti mene noin, vaan ollaan saatu esitykset käyntiin oikein mallikkaasti, ja hyvää palautetta on tullut. Nyt on haasteena vain intensiteetin säilyttäminen ja että jaksetaan keskittyä riittävästi ennen jokaista näytöstä, ettei homma mee liian rutiininomaiseksi ja ulkoa opetelluksi. 

Rakastan edelleen tätä prokkista, näytelmää ja ryhmää niin paljon, etten haluais ajatellakaan helmikuun loppua, jolloin on aika haudata Minne huuto ei kanna -musikaali ainakin hetkeksi aikaa. Tosin, ehkä sitten on jo sen verran väsynytkin, että tekee vain hyvää päästä välillä elämään muutakin elämää. Ihmisistä tosin en halua luopua, niin tiiviiksi on tämä perhe kasvanut, että tuntuisi järjettömältä yhtäkkiä vain lopettaa kaikki kanssakäyminen. Ette pääse musta eroon hihhihiiiii :------)

♥ Laura

Humua

Juujuu, sanoisi Saarelman Kalle alias Don Toblerone. Riku vihjaisi jo hyvä tovi sitten, että joku bändiläinenkin voisi jossain vaiheessa kirjoittaa blogitekstin, joten otinpa ja ryhdyin. Sopivalla viiveellä. Sanat, joita parhaillaan luet ovat siis created by Lankakauppias, eli EMPTY-rumpali Antti, hei vain.

Bändin tarina tämän projektin parissa ei ole ollut, näyttelijöihin ja ohjausryhmään verrattuna, yhtä pitkä, mutta siitä huolimatta semimerkityksellinen. Näin rohkenen väittää, onhan kyseessä ollut kuitenkin musikaali. Siinä vaiheessa kun muu ryhmä aikoinaan kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen, oli bändin lopullinen jäsenistö vielä epävarma. Siinä vaiheessa kun bändi kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen, oli muu ryhmä työstänyt Huutoa jo monen kuukauden ajan. Siinä vaiheessa kun näyttelijät ja bändi kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhdessä yhteen oli ensi-iltaan aikaa enää alle kuukausi. Tämä oli Rikun mukaan kuitenkin täysin tietoinen valinta. Luottamusta soittajiin kuulemma löytyi, mikä on tietysti tykki juttu.

Näin ollen treenikausi jäi bändin osalta melko lyhyeksi, missä oli niin hyvät, kuin heikommatkin puolensa. Hyvä siinä mielessä, että ”näin vältettiin bändin turhan paikalla lojumisen lisäksi muusikoiden totaalisen nopea kyllästyminen näytelmän biiseihin” (-R. Mäkelä 12/2012). Ohjaajasäveltäjällä oli toki pointtinsa, mutta täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että sitä myöten kun bändi on päässyt päivä päivältä (huipentuen enskariviikon jokailtaisiin treeneihin) paremmin ja paremmin ryhmään mukaan, sitä on saanu huomata miten harmittavan mahtavaa porukkaa koko EMPTY-väki on. Se, miten helppoa bändin oli vaan hypätä remmiin ja kokea kuuluvansa joukkoon, pisti väkisin miettimään, miten maukasta olisi ollutkaan, jos oltais päästy mukaan jo paljon aikasemmin! Samaan hengenvetoon todettakoon, miten maukasta onkaan se, että näytöskausi on vasta alussa. Ja se, että ohjausryhmä on kirjoittanut bändin näytelmän sisään, rooleineen kaikkineen, huh! Saadaan onneksi siis nauttia tästä mahtavasta tekemisestä ja ryhmähengestä vielä hyvän tovin verran.

Muutama sana ensi-illasta. Sellanen tosiaan oli, tuli ja meni viime lauantaina, huikeeta. Täysi tupa, täysi miehistö, täysi lataus. Reilun tunnin täysvaltainen keskittyminen oli ohitse nopeammin kuin se kuuluisa kissa. Saman fiiliksen voi suhteuttaa myös isompaan mittakaavaan: vastahan se Riku kertoi tuoreimmasta päähänpistostaan tehdä Kulissin nuorisotalviteatteria Annan ja Fridan kanssa. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Enskari itsessään meni hyvin. Mitä nyt Herra miehen kitarakamat ilmoittivat pari kertaa saaneensa yhteyden tuonpuoleiseen, diippii settii. Esityksenjälkeinen juhlahumu valtasi mielen hyväksi aikaa. Oli puheita, räppibattleja, RAF-awardseja, punahilkkoja, kulissikastetta (feat. vuoden koskettavin roolisuoritukseen perehtyminen mallia Myrkky-Panu ja kalsarit), ruokaa sekä paljon hyvää mieltä. Jee.

Loppuun vielä pala kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä, että saadaan erillisinä muusikoina ja yhtenäisenä bändinä olla mukana näin hienossa projektissa. Peace!

Koko Mental Nisulan ja Kortepohja Undergroundin puolesta vastustuskykyä nauttii

Paska Manaani