Humua

Juujuu, sanoisi Saarelman Kalle alias Don Toblerone. Riku vihjaisi jo hyvä tovi sitten, että joku bändiläinenkin voisi jossain vaiheessa kirjoittaa blogitekstin, joten otinpa ja ryhdyin. Sopivalla viiveellä. Sanat, joita parhaillaan luet ovat siis created by Lankakauppias, eli EMPTY-rumpali Antti, hei vain.

Bändin tarina tämän projektin parissa ei ole ollut, näyttelijöihin ja ohjausryhmään verrattuna, yhtä pitkä, mutta siitä huolimatta semimerkityksellinen. Näin rohkenen väittää, onhan kyseessä ollut kuitenkin musikaali. Siinä vaiheessa kun muu ryhmä aikoinaan kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen, oli bändin lopullinen jäsenistö vielä epävarma. Siinä vaiheessa kun bändi kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen, oli muu ryhmä työstänyt Huutoa jo monen kuukauden ajan. Siinä vaiheessa kun näyttelijät ja bändi kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhdessä yhteen oli ensi-iltaan aikaa enää alle kuukausi. Tämä oli Rikun mukaan kuitenkin täysin tietoinen valinta. Luottamusta soittajiin kuulemma löytyi, mikä on tietysti tykki juttu.

Näin ollen treenikausi jäi bändin osalta melko lyhyeksi, missä oli niin hyvät, kuin heikommatkin puolensa. Hyvä siinä mielessä, että ”näin vältettiin bändin turhan paikalla lojumisen lisäksi muusikoiden totaalisen nopea kyllästyminen näytelmän biiseihin” (-R. Mäkelä 12/2012). Ohjaajasäveltäjällä oli toki pointtinsa, mutta täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että sitä myöten kun bändi on päässyt päivä päivältä (huipentuen enskariviikon jokailtaisiin treeneihin) paremmin ja paremmin ryhmään mukaan, sitä on saanu huomata miten harmittavan mahtavaa porukkaa koko EMPTY-väki on. Se, miten helppoa bändin oli vaan hypätä remmiin ja kokea kuuluvansa joukkoon, pisti väkisin miettimään, miten maukasta olisi ollutkaan, jos oltais päästy mukaan jo paljon aikasemmin! Samaan hengenvetoon todettakoon, miten maukasta onkaan se, että näytöskausi on vasta alussa. Ja se, että ohjausryhmä on kirjoittanut bändin näytelmän sisään, rooleineen kaikkineen, huh! Saadaan onneksi siis nauttia tästä mahtavasta tekemisestä ja ryhmähengestä vielä hyvän tovin verran.

Muutama sana ensi-illasta. Sellanen tosiaan oli, tuli ja meni viime lauantaina, huikeeta. Täysi tupa, täysi miehistö, täysi lataus. Reilun tunnin täysvaltainen keskittyminen oli ohitse nopeammin kuin se kuuluisa kissa. Saman fiiliksen voi suhteuttaa myös isompaan mittakaavaan: vastahan se Riku kertoi tuoreimmasta päähänpistostaan tehdä Kulissin nuorisotalviteatteria Annan ja Fridan kanssa. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Enskari itsessään meni hyvin. Mitä nyt Herra miehen kitarakamat ilmoittivat pari kertaa saaneensa yhteyden tuonpuoleiseen, diippii settii. Esityksenjälkeinen juhlahumu valtasi mielen hyväksi aikaa. Oli puheita, räppibattleja, RAF-awardseja, punahilkkoja, kulissikastetta (feat. vuoden koskettavin roolisuoritukseen perehtyminen mallia Myrkky-Panu ja kalsarit), ruokaa sekä paljon hyvää mieltä. Jee.

Loppuun vielä pala kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä, että saadaan erillisinä muusikoina ja yhtenäisenä bändinä olla mukana näin hienossa projektissa. Peace!

Koko Mental Nisulan ja Kortepohja Undergroundin puolesta vastustuskykyä nauttii

Paska Manaani